Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala
Työelämän tarpeisiin vastaava ammatillinen perustutkinto on kolmivuotinen (120 opintoviikkoa). Tutkintoon sisältyy 24 opintoviikkoa työssäoppimista työpaikoilla. Tutkinto rakentuu peruskoulun oppimäärälle ja soveltuu myös lukion oppimäärän ja ylioppilastutkinnon sekä toisen ammatillisen tutkinnon suorittaneille (tällöin noin yhtä opiskeluvuotta lyhyemmässä ajassa). Halutessasi voit myös suorittaa rinnakkain sekä ammatillisen perustutkinnon että ylioppilastutkinnon.
Alan koulutus valmentaa laaja-alaisesti yritysten ja julkisen sektorin työtehtäviin. Kaikilla yhteiskuntamme osa-alueilla tarvitaan alan opetuksessa käsiteltäviä myynnin, asiakaspalvelun sekä talous- ja toimistopalvelujen perustietoja ja -taitoja. Alan keskeisiä taitovaatimuksia ovat tietoteknisten käyttötaitojen ja verkko-osaamisen lisäksi viestintätaidot, tiedon hankinta- ja käyttötaidot sekä kuluttajataidot.
Alan työ on vähittäis- ja tukkukauppaan, teollisuuteen, rahoitus- ja vakuutustoimintaan, laskentatoimeen, viestintään, liikenteeseen ja matkailuun sekä julkishallintoon liittyvää palvelutyötä.
Tutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Ammattikorkeakoulussa voi jatkaa liiketalouden, kansainvälisen kaupan tai viestinnän koulutusohjelmissa tradenomiksi. Tiedekorkeakoulussa voi jatkaa kauppatieteiden kandidaatiksi tai maisteriksi.