Työelämässä talonrakennusalalla on mahdollisuus moniin ammatillisiin suuntautumisvaihtoehtoihin: kirvesmies, torninosturikuljettaja, elementtiasentaja, raudoittaja, betonimies, muurari, rakennusmies, laatoittaja
'RAKENTAMINEN EI LOPU KOSKAAN' on ollut rakentajien iskulauseena jo pitkään. Pääpiirteissään alan toiminta jaetaan uudisrakentamiseen ja korjausrakentamiseen. Suunnitellaan, rakennetaan uutta ja korjataan vanhaa.
RAKENNA MYÖS ITSE TULEVAISUUTESI Rakennusalan ammateissa ei kellokortteja leimailla. Työt ovat vaihtelevia ja monipuolisia. Erilaiset työkohteet seuraavat toisiaan. Siinä samalla ammattitaito kohenee ja työtehtävät muuttuvat haastavammiksi. Alalla voi kehittyä ja edetä myös työntekijätasolla. Työkokemuksen ja suoritettujen ammattitutkintojen avulla saavutetaan kohennusta ansiotasoon.
Rakennustyöt ovat edelleen käsityövaltaisia. Kädentaito on kunniassaan. Raskaimmat työt tehdään koneellisesti. Asiakkaat vaativat korkeaa laatutasoa. Arvonsa tunteva rakentaja ei jätä jälkeensä huonosti tehtyä työtä.
Rakennusosastolla noudatetaan periaatetta 'tekemällä opit'. Ammatin perustaidot hankitaan ammattikoulutuksen kautta.
Mikäli rahkeet riittävät, voi ammattikoulun jälkeen jatkaa opintoja ammattikorkeakoulussa (insinööri/AMK) tai yliopistossa (diplomi-insinööri).
Talonrakennusalalla työntekijöiden keski-ikä on teollisuuden korkein. Lähitulevaisuudessa alalla on pulaa nuorista kehityskykyisistä taitajista. Hakeutumalla alan koulutukseen Porin ammattiopiston rakennusosastolle, varmistat paikkasi todella monipuolisilla rakennusalan työmarkkinoilla.
Talonrakentajan koulutuksessa työskennellään ammattiopiston omilla omakotitalotyömailla. Lisäksi opiskelijat ovat paikallisten rakennusliikkeiden työkohteissa työssäoppimisjaksoilla.