Porin ammattiopisto on perustettu 1.1.2005. Se muodostui yhdistämällä alueella toimineet Porin Metsäopisto, Porin Palveluopisto sekä Porin Tekniikkaopisto hallinnollisesti ja toiminnallisesti yhteiseksi monialaiseksi ammatilliseksi oppilaitokseksi.
Oppilaitos muodostaa kaupunkikonsernissa oman hallintokunnan jota johtaa ja ohjaa kuntalain mukaisesti valittu ammattiopistolautakunta ja jonka asioiden valmistelu kuuluu rehtorille.
Ammattiopiston johtoryhmän muodostavat rehtori, kehitysjohtaja, hallinto- ja talouspäälliköt, seitsemän toimialajohtajaa sekä kaksi henkilökunnan edustajaa ja kutsuttaessa opiskelijoiden edustaja.
Aiempien opistojen toiminnat on jaettu seitsemään toiminnalliseen alaan jonka toiminnasta vastaa toimialajohtaja. Kullekin toimialalle on nimetty koulutusalavastaavat. Toimialajohtaja sekä koulutusvastaava toteuttavat alansa ammatillisen peruskoulutuksen sekä lisä- ja täydennyskoulutuksen palveluja.
Ammattiopiston kehitys- ja projektitoiminnasta vastaa kehitysjohtaja.
Talous- ja henkilöstöhallinnosta vastaavat talouspäällikkö ja henkilöstöpäällikkö.